6. lokakuuta 2017

1923: Kun Nurmi uhkasi liittyä Työväen Urheiluliittoon

Paavo Nurmen ja Suomen Voimistelu- ja Urheiluliiton (SVUL) välit tulehtuivat kesällä 1923. SVUL:n urheilujaosto oli eturivin urheilijoitaan kuulematta määrännyt, etteivät suomalaiset yleisurheilijat saa kilpailla koko kesänä ulkomailla. Tällä haluttiin turvata mahdollisimman laadukas harjoittelu ennen seuraavan vuoden Pariisin olympiakisoja. Ainoa poikkeus olivat Göteborgin kilpailut.

Paavo Nurmelle tällaiset määräykset eivät sopineet. Hän lähti vastoin SVUL:n urheilujaoston lupaa kesäkuussa Norjaan luvaten vielä kilpailla myöhemmin Tukholmassa ja syksymmällä matkustaa jopa Yhdysvaltoihin saakka.

Pelkästään Norjan matkasta aiheutui kova riita. Nurmi uhkasi liittyä Työväen Urheiluliittoon. Hän otti yhteyttä Työväen Urheilulehden vastaavaan toimittajaan Väinö Koivulaan kirjoittaakseen selkkauksesta. Koivula oli kuitenkin kesälomalla, eikä kirjoitusta näin ollen julkaistu.

Nurmen uhkaus tepsi. Liitto päästi hänet kilpailemaan Norjaan ja lievensi muutoinkin tiukkaa linjaansa ulkomaan matkoihin. Yhdysvaltoihin Nurmi ei sentään päässyt lähtemään. No, ei häntä nähty Göteborgissakaan. Nurmi kulki omia polkujaan.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti