30. marraskuuta 2017

1956: Kaksi lahjaa Suomelle

Vuoden 1956 kesäolympiakisat pidettiin vasta marras-joulukuun vaihteessa Australian Melbournessa, eteläisen pallonpuoliskon alkukesällä. Suomalaismenestys oli ollut laihanlaista kisojen lähestyessä loppuaan. Viimeinen valttikortti oli kreikkalais-roomalainen paini, jonka mitalit ratkaistiin 6. joulukuuta, Suomen itsenäisyyspäivänä. Ratkaisuotteluihin oli selviytynyt kaksi suomalaispainijaa.

Rauno Mäkinen hävisi höyhensarjassa (62 kg) ensin Neuvostoliiton Roman Dzeneladzelle tuomariäänin 1–2 mutta väänsi sitten pistevoiton Unkarin Imre Polyákista. Suomalaistoiveet riippuivat nyt Dzeneladzen ja Polyákin ottelusta. Mäkinen saisi kultamitalin vain siinä tapauksessa, että unkarilainen ottaisi pistevoiton mutta ei selkävoittoa, ja juuri näin tapahtui. Kaikki kolme painijaa päätyivät keskinäisissä otteluissaan tasapisteisiin, mutta Mäkinen oli edelliskierroksilta kerännyt vähiten miinuspisteitä.

Jos Mäkinen tarvitsi avukseen painimatematiikkaa, sarjaa ylempänä Kyösti Lehtonen ei jättänyt mitään sattuman varaan: turkkilainen Rıza Doğan kukistui ensimmäisessä ottelussa pistein, ja Unkarin Gyula Tóth lensi takavyöotteesta mattoon.

Uutinen kahdesta kultamitalista kantautui Suomeen sopivasti piristämään itsenäisyyspäivän viettoa. Pelastettu oli paitsi Suomen menestys Melbournessa myös painijoiden katkeamattomana vuodesta 1906 jatkunut kultaketju. Tämän jälkeen se tosin katkesi: seuraavaa olympiavoittoa saatiin odottaa 20 vuotta.

Kyösti Lehtonen Istanbulissa vuonna 1956

Rauno Mäkinen Istanbulissa vuonna 1956

21. marraskuuta 2017

1973: Vuoden urheilijaksi ensimmäisenä naisena

Mona-Lisa Pursiainen hallitsi yhdessä Riitta Salinin ja Pirjo Häggmanin kanssa pikajuoksumatkoja Suomessa 1960-luvun puolivälistä 1970-luvun lopulle. Pursiaisen uran huippuvuosi oli 1973, jolloin hän voitti universiadikultaa Moskovassa 100 ja 200 metrillä. Jälkimmäisen matkan voittotulos 22,39 oli ylivoimainen Suomen ennätys, jota ei ole kyetty rikkomaan vieläkään. Silloisesta maailmanennätyksestä hän jäi vain sekunnin sadasosan. Samana vuonna Pursiainen valittiin ensimmäisenä naisena Vuoden urheilijaksi.

Pursiainen edusti Suomea olympialaisissa kaksi kertaa: Münchenissä 1972 ja Montrealissa 1976. Mitalisijoille hän ei kuitenkaan näissä kisoissa juossut, ja parhaimmat vuodet osuivat olympialaisten väliin. Vuoden 1974 EM-kisoissa Roomassa Pursiainen voitti hopeaa 4 × 400 metrin viestissä ja pronssia 200 metrillä. SM-kultaa hän voitti kaikkiaan 14 kertaa.

Kruunupyystä lähtöisin olleen Pursiaisen menestyksen salaisuus oli ahkera harjoittelu: hänen kerrotaan harjoitelleen jopa kolmanneksen enemmän kuin miespikajuoksijat tuohon aikaan.


17. marraskuuta 2017

1959: Ruotsi kaatuu ensimmäisen kerran

Yli 5 000 suomalaista tuli seuraamaan Helsingin Nordenskiöldinkadun Jäästadionille jääkiekko ottelua, jonka tuloksen odotettiin olevan totuttu. Ruotsi voittaisi jälleen kerran Suomen ja vielä B-miehistöllään.

Katsomojen reunoilla palaneet tervapadat antoivat hieman lämpöä. Pakkasta ei sentään ollut kuin neljä astetta. Yllättäen suomalaisten peli lämmitti katsojat. Suomi piti vauhtia ja ahkeralla karvauksella esti ruotsalaisten hyökkäyksiä.

Ensimmäisen erän lopussa koitti pettymys. Ruotsi meni puolitoista minuuttia ennen erätaukoa johtoon kesken Suomen painostuksen.

Kanadansuomalaisen valmentajan Viljo ”Joe” Wirkkusen johdolla Suomi jatkoi samalla taktiikalla, joka tuotti toisen erän lopussa Raimo Kilpiön tasoituksen.

Kolmas erä oli suomalaisten näytöstä. Teppo Rastio, Seppo Vainio ja Pertti Nieminen onnistuivat maalinteossa. Kun Esko Niemi piti maalissa pintansa, Suomi voitti Ruotsin ensimmäisen kerran ja vielä selvin numeroin 4 - 1.

Seuraavana päivänä Suomi murskasi Ruotsin 6 - 0 Tampereella. Parkkiintuneimmatkin jääkiekkoäijät itkivät laulaessaan Maamme-laulua. Ilta päättyi ilotulitukseen.





8. marraskuuta 2017

1918: Kohtalokas kokous

Keväällä 1918 käyty sisällissota iski syvän haavan Suomen urheiluelämään. Monet työläisurheiluseurat olivat osallistuneet aktiivisesti taisteluihin punaisten joukoissa. Voittaneiden puolella urheiluväki oli ollut keskeisesti järjestämässä suojeluskuntia ja niiden pohjalta rakennettua valkoista armeijaa.

Sovinnolle ei jäänyt juuri sijaa, kun Suomen Voimistelu- ja Urheiluliiton (SVUL) keskushallinto käsitteli 24.11.1918 kapinaan osallistuneiden työläisurheilijoiden ja heidän seurojensa erottamista liitosta. Jyrkimmin esiintyi Kustaa Eemil Levälahti, jonka mielestä ”parempi on pitää liitossa vaikka vain 2000 kelpo urheilijaa kuin 20 000 huonoa, joista ei kukaan tiedä, mistä puuhista heidät vielä tapaa.” Armahduksen puolesta puhunut Eino Pekkala jäi vähemmistöön, kun kokous päätti äänin 265–61 erottaa liitosta ne seurat, joiden jäsenistä yli puolet oli tuomittu osallistumisesta kapinaan. Lisäksi erotettiin äänin 274–35 ne yksityiset jäsenet, jotka oli tuomittu menettämään kansalaisluottamuksensa kapinaan osanotosta.

Päätöksellä oli pitkät jäljet. Erotetut seurat perustivat tammikuussa 1919 Työväen Urheiluliiton (TUL), jonka ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Eino Pekkala. K. E. Levälahti teki pitkän uran valkoisen Suomen urheilujohdossa. SVUL:n ja TUL:n välit pysyivät jäisinä aina talvisotaan saakka ja kylminä kauan sen jälkeenkin. Kun sekä Levälahdelle että Pekkalalle vuonna 1949 myönnettiin Suomen urheilun suuri ansioristi, edellinen ei saapunut sitä vastaanottamaan.


Levälahti (vas.) ja Pekkala eivät tehneet sovintoa vielä vanhoilla päivilläänkään.


2. marraskuuta 2017

1977: Käry kotikisoissa, osa 2

Kolme kertaa suomalaisten kotikisoja on varjostanut iso dopingskandaali. Ensimmäisen kerran kolahti jääkiekon MM-kisoissa 1974. Leijonien maalivahdin Stig Wetzellin efedriinikäryn seurauksena Suomi menetti kiekkohistoriansa ensimmäisen MM-mitalin. Parhaiten on muistissa MM-Lahti 2001, kun kuusi suomalaishiihtäjää jäi kiinni kotikisojen dopingtesteissä. Väliin osui vähemmälle huomiolle jäänyt yleisurheilijoiden kärykohu vuonna 1977.

Suomi palasi 1970-luvulla yleisurheilussa lähes suurvallaksi. Dopingin suhteen Suomessa tuskin oltiin sen enemmän tai vähemmän syyllisiä kuin muualla. Ennen Montrealin olympialaisten esikisoja 1975 päätyi julkisuuteen Suomen Olympiakomitean kirje, jossa muistutettiin, että hormonikuureja ottaneiden pitää muistaa varoaika ennen dopingtestiä.

Suomalaiset selvisivätkin puhtain paperein niin esikisojen kuin kesän 1976 olympiakisojen testeistä. Helsingissä järjestetyssä yleisurheilun Euroopan cupin finaalissa elokuussa 1977 ei oltu enää yhtä onnekkaita. Kiekonheittäjä Markku Tuokko, keihäänheittäjä Seppo Hovinen ja korkeushyppääjä Asko Pesonen jäivät dopingtestissä kiinni anabolisen steroidin käytöstä. Myöhemmin he kertoivat luottaneensa, että ennen kisaa pidetty 16 päivän tauko hormonikuurissa riittäisi läpäisemään testit.

Suomalainen laboratorio teki odotettua parempaa työtä. Kolmen suomalaisurheilijan jääminen kiinni todisti puolueettomuudesta. Ammattitaidon huippua puolestaan osoitti naisten kuulantyönnön kuningattaren, DDR:n Ilona Slupianekin käry. Kyseessä oli DDR:n dopingpainotteisen urheiluhistorian ainoa positiivinen testinäyte.