30. elokuuta 2017

2004: Kultaketju katkeaa

Suomalaisen olympiakultaketjun katkeamisen oli 2000-luvulle tultaessa estänyt jo monta kertaa viime hetken onnistuja. Roomassa 1960 vasta voimistelija Eugen Ekmanin yllätysvoitto hevosella toi Suomen ainoan kullan – päivää ennen olympialaisten päättymistä. Talvikisoissa kultamitalien sarja ehti päättyä jo Sapporossa 1972, mutta kesäkisoissa löytyi aina joku onnistuja. Suomen joukkueen ainoan olympiavoiton ottivat Soulissa 1988 Tapio Korjus keihäänheitossa, Barcelonassa 1992 Mikko Kolehmainen melonnassa ja Atlantassa 1996 Heli Rantanen jälleen perinnelajissa keihäässä.

Ateenan olympiakisoissa 2004 suomalaisvoittoa toivottiin ensin naisten ammunnasta. Maailmancupissa ennen olympialaisia osakilpailuvoiton ottaneen Maarit Lepomäen oli tyytyminen skeetin yhdeksänteen sijaan. Haulikkoammunnasta tuli kuitenkin hopeaa, kun Suomussalmen mies Marko Kemppainen ylsi kultamitalin uusintaan. Purjehtija Sari Multala puolestaan oli napsinut 2000-luvun alun arvokisoista viisi mitalia, joukossa sekä MM- että EM-kulta. Ateenassa tuuli kääntyi vastaiseksi. Viimeistään peräsimeen tarttunut muovipussi vei kultamahdollisuudet ja tuloksena oli viides sija.

Suomen viimeinen kultasauma Ateenan kisoissa koitti, kun Marko Yli-Hannuksela paini itsensä olympiafinaaliin. Kreikkalais-roomalaisen painin alle 74-kiloisten loppuottelua jännäsi paikan päällä suomalaisten kisaturistien kerma pääministeriä myöten. Uzbekistania edustanut vastustaja oli kuitenkin liian vahva. Suomen joukkue palasi Ateenasta saaliinaan kaksi hopeista mitalia. Kultaketju oli katkennut.


28. elokuuta 2017

1966: Uinnin ensimmäinen naisten arvokisamitali

Uinnin EM-kisat järjestettiin vuonna 1966 Hollannin Utrechtissa. Suomi ylsi kisoissa kymmeneen finaalipaikkaan, mutta mitaleja saatiin kotiin viemisiksi vain yksi, kun Eila Pyrhönen ui pronssia 100 metrin perhosuinnissa. Voiton vei isäntämaan Ada Kok ja toiseksi sijoittui Länsi-Saksan Heike Hustede.

Marjaniemen Uimareita edustaneen Pyrhösen saavutusta tällä mielimatkallaan voidaan pitää erinomaisena, sillä valmentautuminen kilpailuihin oli alkanut vasta muutamaa kuukautta aiemmin. Merkittävän mitalista tekee se, että kyseessä oli Suomen ensimmäinen naisten arvokisamitali uinnissa. Miestenkin edellisestä mitalista oli kulunut jo hyvän aikaa: sen nimittäin saavutti Toivo Reingoldt 200 metrin rintauinnissa vuoden 1931 EM-kisoissa Pariisissa.

Pyrhösen pronssimitali jäi vuosikymmeniin ainoaksi naisuimarin pitkän radan arvokilpailuissa uimaksi mitaliksi. Vasta Hanna-Maria Seppälän maailmanmestaruus vuonna 2003 palautti suomalaisnaiset mitaleille.



25. elokuuta 2017

1944: Sotakesän maailmanennätys

Neuvostoliiton suurhyökkäys oli kesäkuussa 1944 lähes murtanut Suomen puolustuksen. Heinäkuun puoliväliin mennessä puna-armeijan rynnistys oli saatu pysäytettyä ensin Viipurin länsipuolella, sitten Ihantalassa ja Vuosalmella. Elokuun puolivälissä oli torjuttu venäläisten viimeiseksi jäänyt hyökkäysyritys Ilomantsin korvessa.

Hämmästyttävän nopeasti sankariteot alkoivat siirtyä kilpakentille. Ilomantsin taistelut riehuivat vielä verisinä, kun Viljo Heino tavoitteli Helsingin Stadionilla 10 000 metrin juoksun maailmanennätystä. Talvisodassa jalkaan haavoittunut Heino juoksi kyllä toisena maailmassa kympin alle puolen tunnin, mutta Taisto Mäen ME-aika vuodelta 1939 jäi vielä voimaan.

Heino tiesi olevansa kunnossa, ja uusi yritys samalla radalla toi toivotun tuloksen. 25. elokuuta 1944 kellot pysähtyivät Viljo Heinolle ajassa 29.35,4. Maailmanennätys oli syntynyt. Jatkosotaa oli jäljellä vielä 11 päivää.




24. elokuuta 2017

1946: Bislettin mitalikuuro

Ensimmäiset sodanjälkeiset yleisurheilun EM-kisat järjestettiin Bislett stadionilla Oslossa elokuussa 1946. Sykähdyttävimmät suomalaishetket koettiin jo kisojen avauspäivänä. Ennen kuulumatonta ei ollut menestys sinänsä vaan mitalisateen nopeus: Viljo Heino ja Helge Perälä ottivat kaksoisvoiton 10 000 metriltä vain minuutteja sen jälkeen, kun Mikko Hietanen ja Väinö Muinonen olivat tehneet saman maratonilla.

Juoksujen päällekkäisyys johtui kisaohjelman myöhästymisestä: maratonjuoksijat olivat vielä matkalla, kun 10 000 metrin finaalin lähtölaukaus kajahti. Niinpä kun Hietanen juoksi ensimmäisenä maratoonarina stadionille, hän kohtasi kymppiä johtaneen Heinon, jonka juoksusuunta oli päinvastainen. Miesten tervehdys kruunasi jälleen yhden kestävyysjuoksun suomalaisen voimannäytteen.

Oman mausteensa juhliin toi se, että Heinon kilpaileminen oli kisojen alla epävarmaa ammattilaissyytösten takia. Toisin kuin Paavo Nurmen kohdalla aikoinaan, IAAF vapautti suomalaisen pannasta juuri ennen kisoja.



22. elokuuta 2017

1945: Aurinkoa ja vastatuulta

Mirja Jämes seisoi palkintokorokkeen korkeimmalla kohdalla neljä kertaa Suomen ensimmäisissä naisten yleisurheilun SM-kisoissa.  Ne järjestettiin Turussa elokuun 22. päivänä vuonna 1945. Päivä oli aurinkoinen ja kaunis, joskin tuulinen.  Jämeksen mestaruuslajit olivat 80 metrin aidat, pituushyppy ja 100 metrin juoksu. Lisäksi hän oli voittamassa 4 x 100 metrin viestijuoksun edustamansa seuran Jyväskylän Kisa-Tovereiden joukkueessa. Jämes oli kisojen menestynein urheilija.

Matka moninkertaiseksi suomenmestariksi oli ollut kivinen. Yleinen mielipide Suomessa oli laajasti naisyleisurheilua vastaan. Ymmärrystä ei tahtonut löytyä sen enempää suomalaisen urheiluelämän johtopaikoilta kuin lehdistönkään parista. ”Tahko” Pihkalan johdolla naisyleisurheilu leimattiin ikäväksi lieveilmiöksi, joka sai tuntemaan ylpeyttä siitä, että oli mies!

Tällä kertaa sanomalehdistö uutisoi naisten yleisurheilun SM-kisoista varovaisen positiivisesti, joskin niukasti.  Suomen Urheiluliiton vuosikirjaan naisten tuloksia ei myöskään kirjattu, mutta kirjan lopussa julkaistiin vuoden 1946 naisten yleisurheilun kisaohjelma ikään kuin lupauksena tulevasta.



20. elokuuta 2017

1920: Kultaa hopeamitalistille

Antwerpenin olympialaisissa 1920 kreikkalais-roomalaisen painin kevyen sarjan kultamitalia ei ratkaistu molskilla, vaan sen kohtalosta päätti Suomen joukkueen johto. Suomella oli jokaisessa sarjassa sääntöjen sallimat kaksi painijaa. Kevyessä sarjassa maatamme edustivat Emil Väre ja Taavi Tamminen.

Suomelle haluttiin varmistaa sarjan kaksoisvoitto. Niinpä kovakuntoisemmaksi katsottu Tamminen suostuteltiin häviämään suomalaisten keskinäisessä kultamitaliottelussa sovinnolla Väreelle. Tämän jälkeen Tamminen joutui painimaan vielä kaksi tiukkaa kamppailua ennen kuin oli varmistanut hopeamitalin itselleen.

Suomalaiset lähtivät Antwerpenista kotiin ennen mitalien jakoseremonioita, ja urheilijat saivat palkintonsa vasta kotimaassa. Sopuottelun osapuolet palkittiin hiljaisuudessa antamalla Taavi Tammiselle olympiakultamitali ja Emil Väreelle voittajadiplomi. Väre säilyy myös kirjoissa olympiakultamitalistina, vaikka ei tuota mitalia haltuunsa saanut. Molempien miesten palkinnot ovat nykyisin Urheilumuseon kokoelmissa.



18. elokuuta 2017

1963: Urheiluruutu – kansallinen instituutio

Suomalaisen urheilun ja Suomen Television eli STV:n suhde oli 1960-luvun alussa kireä. Talvella 1963 Suomen Urheiluliitto jopa haastoi Yleisradion oikeuteen yleisurheilun Ruotsi-maaottelun tv-korvauksista. Samana vuonna Hiihtoliitto ja Yle pääsivät jo sopimukseen, ja yleisurheilun televisiointikin normalisoitui parin vuoden kuluttua.

Vuosi 1963 jätti suomalaisen tv-urheilun historiaan pysyvän jäljen ennen muuta yhden ohjelman ansiosta. Vastaanottimissa välkkyi sunnuntai-iltana 18. elokuuta ohjelma nimeltä Urheiluruutu. Anssi Kukkosen ideoiman urheilukatsauksen ensimmäisen lähetyksen toimitti Seppo Kannas.

Aloitusuutisen aihevalinnallaan Urheiluruutu viitoitti tietä tulevaisuuteen. Hiihdon, yleisurheilun ja pesäpallon aikakaudella oli rohkea – mutta moderni – ratkaisu aloittaa rallilla ja Jyväskylän Suurajoilla. Historiallisen lähetyksen muita lajeja olivat jalkapallo, jousiammunta ja kiistakumppani yleisurheilu.

Kuva: YLE Elävä arkisto

13. elokuuta 2017

1983: Voittoheitto viimeisellä

Yleisurheilun ensimmäiset maailmanmestaruuskisat järjestettiin Helsingissä elokuussa 1983. Isäntämaan mitalitili näytti pyöreää nollaa, kun naisten keihäsfinaali käynnistyi kisojen toiseksi viimeisenä iltana. Tiina Lillakin odotettiin korjaavan tilanteen, sillä hän oli tilastokärki ME-tuloksellaan 74,76. Iltapäivälehden lööppi julisti: ”Tiina voittaa tänään!”

Lillak oli ollut karsinnan ykkönen, mutta loppukilpailu ei lähtenyt käyntiin toivotusti. Ennen viimeistä kierrosta hän oli toisena tuloksella 67,46. Kilpailua johti lähes kaksi metriä pidemmälle heittänyt britti Fatima Whitbread.

Olympiastadionin yleisö pääsi juhlimaan Suomen ensimmäistä mitalia juuri ennen Lillakin heittoa, kun Arto Bryggare palkittiin 110 metrin aitajuoksun MM-hopealla. Juhlat saivat huipennuksen Lillakin kiskaistessa viimeisellään kultamitalin arvoisesti 70,82. Martti Vainio täydensi Suomen mitalisuoran kisojen päätöspäivänä saavuttamalla pronssia 5000 metrin juoksussa.

Kausi 1983 oli Tiina Lillakin ylivoimaa: hän ei hävinnyt yhtäkään kilpailua ja heitti 16 kisassa yli 70 metriä. Urheilutoimittajain Liiton Vuoden urheilija 1983 -äänestyksen hän voitti ylivoimaisesti.




10. elokuuta 2017

1971: ”Julma-Juha”

Juha Väätäinen palautti suomalaisen kestävyysjuoksun maailman huipulle Helsingin olympiastadionilla 10.8.1971. Yleisurheilun EM-kisojen ensimmäisenä päivänä saavutettu 10 000 metrin juoksun voitto oli ensimmäinen suomalaisen kestävyysjuoksijan ratajuoksun kultamitali arvokisoissa neljännesvuosisataan.

Juha Väätäinen juoksi nuorempana lähinnä lyhyitä matkoja. Hänen 100 metrin ennätyksenä on 11,1 ja vuonna 1960 hän voitti nuorten Suomen mestaruuden 400 metrin aidoissa. Vähitellen mukaan tulivat ensin keskipitkät- ja sitten pitkät matkat. Sprintterin ominaisuuksia tarvittiinkin Helsingin EM-kisoissa 1971.

Kymmenentuhannen metrin juoksun viimeisen kierroksen alkaessa eniten pelättiin itäsaksalaisen Jürgen Haasen kirivoimaa. Britannian Dave Bedfordilla ei ollut kirikykyä, mutta Haase ja Väätäinen etenivät peräkkäin loppusuoralle. Haase ei raivokkaasta yrityksestään huolimatta päässyt ohitse ja Väätäisen voittoaika kirjattiin numeroin 27.52,8. Urbaanin legendan mukaan katsojien möly kilpailun viimeisen kierroksen aikana olisi kuulunut Porvooseen asti. Neljä päivää myöhemmin ”Julma-Juha” kruunasi vuoden 1971 EM-kisansa voittamalla myös 5 000 metrin juoksun.

Juha Väätäinen oli ensimmäisiä suomalaisia urheilijoita, joka systemaattisesti harjoitteli lämpimissä etelän maissa. Keväällä 1971 hän vietti kaksi kuukautta Mexicossa, harjoitusohjelmaan kuului juoksua jopa kuusi tuntia päivässä.



6. elokuuta 2017

1942: Uljas uusi urheilujärjestö?

Urho Kekkosesta oli tulla uuden eurooppalaisen urheilujärjestön johtaja vuonna 1942.

Natsien vallatessa Eurooppaa myös urheilun uudelleenjärjestely nousi Suomen Urheiluliiton puheenjohtajan Urho Kekkosen vanhan tutun, Saksan urheilujohtaja Hans von Tschammer und Ostenin asialistalle. Suomella ja Saksalla oli ollut menestyksekäs yleisurheilumaaottelu Suomessa vuonna 1940. Vierailuja tehtiin molempiin suuntiin niin poliittisissa kuin urheilupiireissäkin.

Berliinissä kesällä 1942 pidetyssä suunnittelukokouksessa Kekkonen kiteytti puheessaan, että ”urheilu ei saa sodankaan kestäessä koteloitua oman maan rajojen sisälle, vaan kansainvälistä urheilullista yhteistyötä on pidettävä yllä.” Kekkonen korosti olympiakisojen vielä palaavan ja yhdistävän kansat.

Todennäköisesti Kekkosen tulevan uran kannalta oli onni, että Saksan sisäpoliittinen valtataistelu peruutti liiton toteutumisen. Natsivetoisen järjestön, edes hetkellinen, johtajuus ei olisi ollut positiivinen merkintä CV:ssä muutamaa vuotta myöhemmin. Sotien jälkeen Kekkonen ei juuri muistellut ääneen saksalaissuhteitaan.




3. elokuuta 2017

1937: Malmilla paukkui

Suomi oli yksi maailman johtavia kivääriammuntamaita 1930-luvulla. Rooman MM-kisoissa 1935 suomalaisampujien erinomainen menestys vaikutti osaltaan siihen, että Suomi sai järjestettäväkseen seuraavat ammunnan MM-kisat 1937. Päänäyttämöksi valmistui Malmille uusi ampumarata.

Tapahtuma oli suurin Suomessa ennen sotia järjestetty kansainvälinen urheilukilpailu. Osallistujia saapui 20 eri maasta. Avajaisten kutsuvierasaitiossa oli varsin arvovaltaista väkeä; vastavalitun presidentin Kyösti Kallion vieressä istui entinen presidentti Pehr Evind Svinhufvud ja toisella puolella sotamarsalkka C.G. Mannerheim. Svinhufvud, kansanomaisesti Ukko-Pekka, ei tyytynyt pelkkään kisakatsomossa oleiluun, vaan osallistui myös itse kisaan ikämiesten kivääri- ja pistoolikilpailuihin.

Suomalaisampujien tähtäimet olivat jälleen kohdillaan ja menestys oli sen mukainen. Mitalisaalis oli suorastaan runsas, sillä suomalaiset saivat yhteensä 31 mitalia ja seuraavaksi paras maa oli Viro 20 mitalilla. Pienenä takaiskuna voidaan kuitenkin pitää sitä, että arvostettu vapaakiväärin joukkueammunnan kiertopalkinto, Argentiina-patsas, menetettiin Virolle ja ensimmäistä kertaa kisoissa jaetun Marskin kultapallon sai Sveitsi.