1918: Kohtalokas kokous

Keväällä 1918 käyty sisällissota iski syvän haavan Suomen urheiluelämään. Monet työläisurheiluseurat olivat osallistuneet aktiivisesti taisteluihin punaisten joukoissa. Voittaneiden puolella urheiluväki oli ollut keskeisesti järjestämässä suojeluskuntia ja niiden pohjalta rakennettua valkoista armeijaa.

Sovinnolle ei jäänyt juuri sijaa, kun Suomen Voimistelu- ja Urheiluliiton (SVUL) keskushallinto käsitteli 24.11.1918 kapinaan osallistuneiden työläisurheilijoiden ja heidän seurojensa erottamista liitosta. Jyrkimmin esiintyi Kustaa Eemil Levälahti, jonka mielestä ”parempi on pitää liitossa vaikka vain 2000 kelpo urheilijaa kuin 20 000 huonoa, joista ei kukaan tiedä, mistä puuhista heidät vielä tapaa.” Armahduksen puolesta puhunut Eino Pekkala jäi vähemmistöön, kun kokous päätti äänin 265–61 erottaa liitosta ne seurat, joiden jäsenistä yli puolet oli tuomittu osallistumisesta kapinaan. Lisäksi erotettiin äänin 274–35 ne yksityiset jäsenet, jotka oli tuomittu menettämään kansalaisluottamuksensa kapinaan osanotosta.

Päätöksellä oli pitkät jäljet. Erotetut seurat perustivat tammikuussa 1919 Työväen Urheiluliiton (TUL), jonka ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Eino Pekkala. K. E. Levälahti teki pitkän uran valkoisen Suomen urheilujohdossa. SVUL:n ja TUL:n välit pysyivät jäisinä aina talvisotaan saakka ja kylminä kauan sen jälkeenkin. Kun sekä Levälahdelle että Pekkalalle vuonna 1949 myönnettiin Suomen urheilun suuri ansioristi, edellinen ei saapunut sitä vastaanottamaan.

Levälahti (vas.) ja Pekkala eivät tehneet sovintoa vielä vanhoilla päivilläänkään.