2001: Katastrofaalista puuhastelua

Helmi-maaliskuun vaihde vuonna 2001 oli suomalaisen huippu-urheilun murroskohta. Maastohiihdon, tuon katajaisen urheilukansan lempilapsen, maine mustui pahemmin kuin koskaan. Kuusi dopingkäryä kotikisoissa oli mittaluokaltaan poikkeuksellinen sensaatio talviurheilun historiassa.

Dopingaiheinen karikatyyri täydentyi pala kerrallaan Lahdessa kilpailtujen MM-hiihtojen aikana ja jälkeen. Ensimmäisenä kärynneen Jari Isometsän kertomus joukkueen ulkopuolisesta dopingin antajasta unohtui nopeasti, kun joukkueen omat lääkärit paljastuivat aineen annostelijoiksi. Janne Immosen mystinen sauvarikko selittyi sillä, että valmennusjohto ei antanut hänen edes hiihtää maaliin käryn pelossa.

Maastohiihtäjien, valmentajien ja lääkäreiden ohella tulisilla hiilillä vaikeroi Hiihtoliiton puheenjohtaja Paavo M. Petäjä, joka pyysi joukkueen ja liiton puolesta koko kansalta anteeksi aiheutettua katastrofaalista häpeää.

Päävalmentaja Kari-Pekka Kyrö kiteytti koko jupakan olleen vain typerää harrastelijoiden puuhastelua. Kommentti jäi elämään ihmisten mielikuviin, vaikka kyse oli nimenomaan ammattiurheilijoiden, yliopistokoulutettujen lääkäreiden ja liikuntafysiologien yhteistoiminnasta.

2002: Soldier Hollow’n sankari

Salt Lake Cityn talviolympiakisat 2002 olivat vain 22-vuotiaalle Samppa Lajuselle urheilu-uran huipennus. Neljä vuotta aikaisemmin Naganon olympiakisoista saavutuksena oli ollut kaksi hopeaa.

Yhdistetyn henkilökohtainen kilpailu käytiin sunnuntaina 10. helmikuuta. Mäkiosuuden paras oli Jaakko Tallus, jolle Lajunen oli jäänyt hiihtoajassa 53 sekuntia. Lajunen otti Talluksen kiinni ennen puolta matkaa, antoi tälle jonkin aikaa vetoapua ja hiihti Soldier Hollow’n aurinkoiselle hiihtostadionille ylivoimaisena olympiavoittajana Suomen lippu kädessään ja sinertäväksi värjätyt hiukset hulmuten. Tallus sijoittui mainiosti hopealle.

Yhdistetyn joukkuekilpailu käytiin kuusi päivää myöhemmin. Samppa Lajunen oli suomalaisittain loistavasti sujuneen mäkiosuuden paras hyppääjä. Suomella ei ollut hiihto-osuudella vaikeuksia pitää muita takanaan, ja yhdistetyn joukkuekilpailun kultamitali saavutettiin kvartetilla Jari Mantila, Hannu Manninen, Jaakko Tallus ja Samppa Lajunen.  

Ensimmäistä kertaa olympiakisojen ohjelmassa ollut sprinttikilpailu päätti yhdistetyn kilpailutapahtumat Salt Lake Cityssä. Samppa Lajunen lähti mäkiosuuden voittajana ensimmäisenä ladulle ja varmisti seuraavana päivänä, 22. helmikuuta 2002, kolmannen olympiakultansa erinomaisella hiihdolla.

Samppa Lajunen on yhdistetyn olympiahistorian menestynein urheilija mitalien määrällä mitattuna. Lajunen lopetti uransa keväällä 2004 vain 24-vuotiaana keskittyäkseen kauppatieteen opintoihinsa Jyväskylän yliopistossa.

1922: Holmencollin

Holmenkollenin 50 kilometrin hiihtokilpailun voittajaa pidettiin 1900-luvun alussa hiihdon epävirallisena maailmanmestarina. Vuoteen 1922 saakka mestarit tulivat joka kerta isäntämaasta. Mäkisissä metsiköissä risteilleillä laduilla norjalaishiihtäjät olivat omimmillaan – toisin kuin esimerkiksi tasamaahiihtoon tottuneet suomalaiset.

Helmikuussa 1922 ”Kollenin” 50 kilometrille lähti kolme suomalaista: Anton Collin, Tapani Niku ja Taavi Kujala. Nikun arveltiin hyvänä päivänään voivan hätyytellä kärkeä, mutta ennakkosuosikkeihin häntäkään ei luettu. Voittajaksi povattiin vahvimmin Thorleif Haugia, joka oli voittanut kilpailun kolmella edellisellä kerralla.

Haugin kohtaloksi koitui epäonnistunut voitelu. ”Skikongen” oli 20 kilometrin kohdalla jäänyt jo 11 minuuttia kärjestä, jossa kovinta vauhtia piti yllättäen Collin. Kun jälkimmäisellä puoliskolla ähtäriläisen tahtiin pystyi vastaamaan vain Niku, juhlivat suomalaiset kymmenien tuhansien katsojien harmiksi kaksoisvoittoa. Tarinan mukaan liput vedettiin maansurun merkiksi puolitankoon läpi Norjan.

Anton Collin

1919: Jääpallohistoriaa

Suomen talvikisat, pienimuotoiset talvilajien ”olympialaiset” järjestettiin Helsingissä 15.–24.2.1919. Tapahtuma oli ensimmäinen itsenäistyneen maan isännöimä kansainvälinen urheilutapahtuma. Osallistujia oli yli 400 ja Suomen lisäksi urheilijoita saapui Ruotsista ja Norjasta. Lajeina olivat hiihto, mäkihyppy, pikaluistelu, taitoluistelu, ratsastus, ampumaurheilu, sotilasurheilu ja jääpallo.

Jääpallo-ottelut pelattiin Töölön Pallokentällä, Bolliksella. Ensimmäisessä Uppsalan IFK ja Viipurin Sudet taistelivat Polyteknikkojen kiertopalkinnosta. Tämän ottelun suomalaiset hävisivät 4–1. Seuraavaksi jäälle pääsivät Åbo Simklubbenin ja Kiffenin naisjoukkueet ystävyysottelussa, joka päättyi tasapeliin 1–1.

Viimeisenä pelattiin itsenäisen Suomen kaikkien aikojen ensimmäinen jääpallomaaottelu Ruotsia vastaan. Joukkueen rungon muodostivat Viipurin Susien pelaajat, ja sitä täydensivät HIFK:n Harald Nyström, Kiffenin Lars Schybergson ja HJK:n Niilo Tammisalo.

Pelin alkaessa katsomossa jännitti yli 5000 katsojaa ja heidän joukossaan valtionhoitaja C.G.E. Mannerheim, joka oli myös koko tapahtuman suojelija. Ottelu päättyi selvänumeroisesti Suomen voittoon 4–1. Hyvä tulos sai suitsutusta lehdistöltä ja sitä kuvattiin ”yhdeksi upeimmista suomalaisten urheilijoiden saavutuksista”.

2014: Miesten parisprintin olympiavoitto Suomeen

Parhaimmillaan jopa 1,03 miljoonaa suomalaista seurasi samaa televisiolähetystä 19. helmikuuta 2014. Käynnissä oli Sotšin olympialaisten miesten parisprintin finaali, jossa Suomea edustivat Iivo Niskanen ja Sami Jauhojärvi.

Viestistä ei puuttunut dramatiikkaa. Ankkuriosuudella voitosta taistelivat Jauhojärven lisäksi Saksan Tim Tscharnke sekä Venäjän Nikita Kriukov. Loppukirin alkaessa Jauhojärvi ja Tscharnke kolaroivat, minkä seurauksena saksalainen kaatui. Taistelua olympiavoitosta jatkoivat nyt Suomi ja Venäjä. Jauhojärvi pisti kaiken peliin ja hiihti ensimmäisenä maaliin, ja tv-lähetyksen selostajat puhkesivat hurjaan huutoon.

Riemua hillitsi hieman Tscharnken kaatumiseen johtaneesta tilanteesta Saksan Suomea vastaan tekemä protesti, jonka tuomarineuvosto kuitenkin hylkäsi. Jauhojärven ja Niskasen kultamitali oli nyt lopullisesti varmistunut ja Suomi voittanut olympiakultaa talviolympialaisissa ensimmäistä kertaa 12 vuoteen. Iloa lisäsi myös Aino-Kaisa Saarisen ja Kerttu Niskasen aiemmin samana päivänä hiihtämä naisten parisprintin hopea.

1989 Ylivoimaiset naiset

Hiihdon MM-kisat Lahdessa 1989 eivät olisi paremmin voineet alkaa: ensimmäinen hiihtomatka oli naisten kympin perinteinen ja heti kolmoisvoitto Suomeen. Voittajaksi selviytyi Marja-Liisa Kirvesniemi, Pirkko Määttä otti hopeaa ja Marjo Matikainen pronssia. Eikä menestys jäänyt tähän, niin vauhdikasta oli suomalaisnaisten meno!

Muutamaa päivää myöhemmin vuorossa oli viisi kilometriä pitempi matka myöskin perinteiseen tyyliin. 15 kilometriä hiihdettiin nyt ensimmäistä kertaa arvokisoissa. Myös muut kuin suomalaiset hiihtäjät kritisoivat matkojen samankaltaisuutta. Suomalaisista kisaan osallistuivat Tuulikki Pyykkönen, Pirkko Määttä, Marjo Matikainen ja Marja-Liisa Kirvesniemi.

Hiihto oli alusta lähtien kahden naisen kaksintaistelu. Marjo Matikainen lähti matkaan numerolla 37 ja Marja-Liisa Kirvesniemi hyvissä takaa-ajoasemissa numerolla 41. Marjon etumatka oli enimmillään 12 sekuntia, mutta sekunti sekunnilta Marja-Liisa otti kiinni. Kiri ei kuitenkaan riittänyt, vaan Marjo voitti ja eroa oli maalissa tasan kaksi sekuntia. Tulostaulun näkymä ilahdutti suomalaiskatsojia: 1. Matikainen, 2. Kirvesniemi, 3. Määttä. Tuulikki Pyykkönen sijoittui hienosti kuudenneksi.

1984: Marja-Liisa

Marja-Liisa Hämäläinen voitti Sarajevon olympiakisoissa 1984 kaikki naisten henkilökohtaiset hiihtomatkat. Kukaan muu suomalaishiihtäjä ei ole yltänyt samaan saavutukseen.

Simpeleessä maatalon tyttärenä kasvanut Hämäläinen oli ennen Sarajevoa kilpaillut jo neljästi arvokisoissa. Henkilökohtaisilta matkoilta paras saavutus oli toistaiseksi vasta 11:s sija. Viestin MM-kultaa hän sai Lahdessa 1978, mutta tuolloinkin oma hiihto jäi pettymykseksi.

Merkkejä paremmasta alkoi näkyä keväällä 1983. Hämäläinen voitti Lahden laduilla ensimmäisen kerran maailmancupin osakilpailun ja kauden päätteeksi hän juhli maailmancupin kokonaiskilpailun voittoa.

Sarajevon olympialaduille Marja-Liisa Hämäläinen lähti ennakkosuosikkina, mutta aiempien arvokisojen epäonnistumiset kaihersivat ainakin suomalaisyleisön mielessä. Kisojen ensimmäinen kilpailulaji, naisten 10 km:n hiihto, oli kuitenkin Hämäläisen hallinnassa alusta loppuun. Kultamitali sai kahden päivän kuluttua seurakseen toisen 5 km:n kisasta, ja samalla Marja-Liisa Hämäläisestä tuli ensimmäinen kaksi olympiakultaa voittanut suomalaisnainen.

Ja kun kultasuoni oli löytynyt, mitalikokoelma täydentyi edelleen. Viestipronssi oli vain välipala ennen ensimmäistä kertaa olympiahistoriassa hiihdettyä 20 km:n kilpaa. Tunnustelevien alkukilometrien jälkeen Marja-Liisa Hämäläinen otti jälleen kisan kärkipaikan ja saapui maaliin kolminkertaisena olympiavoittajana.

1992: Ihmepoika

Mäkihypyn maailma mullistui syksyllä 1991. Neljä vuosikymmentä vallalla ollut hyppytyyli vanhentui hetkessä. Sukset tiukasti vierekkäin hyppäämällä ei enää pärjännyt, kun suksensa v-asentoon levittäneet hyppääjät liitelivät aivan eri metreille.

Tyylin vaihtaminen onnistui parhaiten nuorilta mäkimiehiltä. Vasta 16-vuotias Toni Nieminen oppi uuden tyylin salat ensimmäisten joukossa. Joulukuun alussa 1991 hän otti Thunder Bayssa ensimmäisen maailmancupin osakilpailuvoittonsa ja hallitsi suvereenisti vuodenvaihteen mäkiviikkoa.

Albertvillen olympiakisojen normaalimäen kilpa käytiin 9.2.1992 Courchevelin nopeakeulaisessa hyppyrissä. Harjoituksissa Niemisellä oli ollut vaikeuksia mutta itse kisassa hyppy alkoi löytyä ja tuloksena oli olympiapronssi. Nuori mies tiesi pystyvänsä parempaan. Suurmäen profiilikin sopi hänelle. Joukkuekilpailussa Nieminen liiteli pisimmälle molemmilla kierroksilla. Suomen kultamitalin myötä 16-vuotiaasta lahtelaisesta tuli historian nuorin talvilajien olympiavoittaja. Pohjoismaisten hiihtolajien kultamitalisteista hän on edelleen nuorin.

Kaksi päivää myöhemmin, 16. helmikuuta 1992, Toni Nieminen hyppäsi ylivoimaisesti suurmäen olympiakultaa.

1974: Falunin suksikatastrofi

Kesällä 1973 Ramsaussa leireillyt Suomen hiihtomaajoukkue sai vieraita suksitehdas Kneisslilta. Tuomisinaan itävaltalaisilla oli suksia, joiden he väittivät olevan hiihdon tulevaisuus. Suomalaiset eivät ottaneet paksuja ja kömpelönnäköisiä ”muovipöliköitä” vakavasti, ja Kneisslin miehet naurettiin leiriltä ulos. Hiihtoliiton ja suomalaisen suksiteollisuuden väliset sopimukset olisivat tosin joka tapauksessa estäneet mahdolliset kokeilut.

Kaikki eivät nauraneet. Kun elämänsä kunnossa ollut Juha Mieto valmistautui seuraavana talvena Falunin MM-hiihtojen 30 kilometrille, hän näki kilpakumppaninsa Thomas Magnussonin käsissä kaksi suksiparia, joista toiset erottuivat sekä väritykseltään että materiaaliltaan. Kyse oli Kneisslin uusista lasikuitusuksista, parannetusta mallista edellisen kesän prototyypistä. Näillä suksilla ruotsalainen myös lähti kisaan.

Kilpailu käytiin raskaassa vesikelissä, jossa Kurikan jätin arvioitiin olevan omaa luokkaansa. Maalissa Magnusson oli kuitenkin lähes minuutin hartiavoimin töitä paiskonutta suomalaista nopeampi. Sukset ratkaisivat: Miedon hopea jäi kehnosti menestyneen Suomen joukkueen parhaaksi saavutukseksi Falunissa.

1936: Tekohampaat taskussa olympiavoittoon

Garmisch-Partenkirchenin vuoden 1936 talviolympialaisten 4 x 10 kilometrin viestihiihtoon liittyy yksi suomalaisen olympiahistorian uskomattomimmista tarinoista. Suomen joukkueessa hiihtivät Sulo Nurmela, Klaes Karppinen, Matti Lähde ja Kalle Jalkanen.

Ankkurina hiihtänyt Kalle Jalkanen lähti viimeiselle osuudelle toisena. Kilpailua johtaneella Norjan Bjarne Iversenilla oli 82 sekunnin etumatka. Jalkasen tiedettiin olevan hyvässä kunnossa ja Suomen menestykseen uskottiin. Eikä aikaakaan, kun Jalkanen tavoitti Iversenin ja tempaisi tästä ohi. Jalkanen tunsi olonsa ohituksen jälkeen uupuneeksi. Hän veti seuraavaa alamäkeä lasketellessaan henkeä ja sylkäisi ladun varteen – myös tekohampaansa. Köyhän työmiehen ei kuitenkaan auttanut jättää arvokkaita hampaita hankeen ja niinpä Jalkanen jarrutti ja palasi etsimään niitä. Samalla hetkellä Iversen hiihti suomalaisen ohitse uudelleen kilpailun johtoon.

Hampaat löytyivät, mutta eivät lumisina tuntuneet istuvan suuhun. Jalkanen työnsi ne taskuunsa, lähti uudelleen takaa-ajoon ja onnistui kuin onnistuikin ohittamaan norjalaisen vielä toistamiseen. Jalkanen saapui ensimmäisenä maaliin ja Suomi voitti viestihiihdon olympiakultaa. Voittojoukkueen ankkuri otti maalissa vastaan onnitteluita hampaat vielä taskussaan.

1999: Alppimaa Suomi

Suomen miehet ovat saavuttaneet alppihiihdon MM-kisoissa yhden mitalin. Vuosi oli 1999, paikkana Yhdysvaltain Vail, lajina pujottelu, mitalin värinä heti kulta – ja suksilla Kalle Palander.

Ennen Vailin MM-kisoja paras suomalaissaavutus alppihiihdon arvokisoissa oli Janne Leskisen neljäs sija supersuurpujottelussa MM-kisoissa 1996. Palander puolestaan ehti herätellä toiveita sijoittumalla pujottelun kärkikymmenikköön Naganon olympiakisoissa 1998.

Kalle Palander, 21-vuotias Tornion poika, laski kisojen viimeisen lajin pujottelun avauskierroksella seitsemänneksi nopeimman ajan. Eroa kisaa johtaneeseen Norjan Lasse Kjusiin jäi 0,78 sekuntia. Toisen laskunsa Palander pujotteli huikealla itseluottamuksella. Vielä viimeisellä portilla suksi oli livahtaa väärältä puolelta, mutta taito ja onni toivat suomalaiselle kisan nopeimman ajan. Historiallinen maailmanmestaruus varmistui, kun Kjus hävisi toisella kierroksella Palanderille 0,89 sekuntia. Kalle Palander oli maailmanmestari 0,11 sekunnin turvin.