6. elokuuta 2017

1942: Uljas uusi urheilujärjestö?

Urho Kekkosesta oli tulla uuden eurooppalaisen urheilujärjestön johtaja vuonna 1942.

Natsien vallatessa Eurooppaa myös urheilun uudelleenjärjestely nousi Suomen Urheiluliiton puheenjohtajan Urho Kekkosen vanhan tutun, Saksan urheilujohtaja Hans von Tschammer und Ostenin asialistalle. Suomella ja Saksalla oli ollut menestyksekäs yleisurheilumaaottelu Suomessa vuonna 1940. Vierailuja tehtiin molempiin suuntiin niin poliittisissa kuin urheilupiireissäkin.

Berliinissä kesällä 1942 pidetyssä suunnittelukokouksessa Kekkonen kiteytti puheessaan, että ”urheilu ei saa sodankaan kestäessä koteloitua oman maan rajojen sisälle, vaan kansainvälistä urheilullista yhteistyötä on pidettävä yllä.” Kekkonen korosti olympiakisojen vielä palaavan ja yhdistävän kansat.

Todennäköisesti Kekkosen tulevan uran kannalta oli onni, että Saksan sisäpoliittinen valtataistelu peruutti liiton toteutumisen. Natsivetoisen järjestön, edes hetkellinen, johtajuus ei olisi ollut positiivinen merkintä CV:ssä muutamaa vuotta myöhemmin. Sotien jälkeen Kekkonen ei juuri muistellut ääneen saksalaissuhteitaan.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti