Menestystä sai pitkään odottaa myös Kaisa Mäkäräinen. Kainuun Ristijärveltä lähtöisin oleva, Joensuussa asuva ja Kontiolahdella harjoitteleva ampumahiihtäjä nousi ensi kerran palkintosijalle maailmancupissa joulukuussa 2007. Arvokisoissa tulokset jäivät kuitenkin vaisuiksi, ja erityisen synkästi sujuivat uran ensimmäiset olympiakisat Vancouverissa 2010. Seuraavana talvena kaikki oli toisin. Mäkäräinen nousi Östersundissa joulukuussa 2010 ensi kerran maailmancup-kilvan korkeimmalle korokkeelle. Kausi huipentui MM-kisoihin Siperian Hanty-Mansijskissa maaliskuussa 2011. Mäkäräinen otti kisat avanneella pikamatkalla hopeaa ja lähti takaa-ajoon 12 sekuntia Saksan Magdalena Neuneria jäljessä. Mestaruus ratkesi viimeisellä ampumapaikalla, kun Neuner otti kaksi sakkokierrosta ja puhtaasti ampunut Mäkäräinen karkasi kultaan.
Siperiasta ajateltiin alkavan Suomen ampumahiihdon uuden kultakauden, mutta aivan näin hyvin ei ole käynyt: Kaisa Mäkäräinen on vuosikausien ajan ollut maan menestynein talviurheilija, mutta arvokisaepäonnesta hän ei ole päässyt eroon. Hanty-Mansijskin takaa-ajokulta on edelleen hänen ainoa mitalinsa kaikkein kirkkainta laatua.
Kuva: Peter Porai-Koshits, Wikimedia Commons, CC BY-SA 3.0 |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti