10. tammikuuta 2017

1953: Pohjolan taitavin hyökkääjä

Ammattilaisuus oli pitkään kaukainen haave suomalaisille jalkapalloilijoille. Ensimmäisenä esteet onnistui ylittämään 1940-luvun lopulla kansalliselle huipulle murtautunut Aulis Rytkönen. KuPS:n ja A-maajoukkueen välihyökkääjä jäi kykyjenetsijöiden mieleen Helsingin olympialaisissa tehtyään komean soolomaalin Suomen ainoaksi jääneessä ottelussa Itävaltaa vastaan.

Rytkönen teki ammattilaissopimuksen Ranskan kakkosdivisioonassa pelanneen Toulouse FC:n kanssa joulukuussa 1952. Sopimus ei taannut peliaikaa, sillä pelaajia oli kaksi joukkueellista, vaihtoja ei tunnettu ja kentällä sai kerrallaan olla vain kaksi ulkomaalaispelaajaa.

Rytkösen tilaisuus koitti 11. tammikuuta 1953 kotiottelussa AS Cannesia vastaan, kun hän sai sairastuneen Per Bengtsonin paikan avauskokoonpanossa. Rytkönen käytti mahdollisuutensa parhaalla mahdollisella tavalla: hän teki esityön avausmaaliin ja viimeisteli itse voittolukemiksi 2–0. Debyyttikausi päättyi sarjanousuun – pääarkkitehtina viimeisessä pelissä ratkaisevan maalin tehnyt Rytkönen. Loput seitsemän vuottaan Toulousessa Monsieur Magiciksi myöhemmin ristitty suomalainen pelasikin pääsarjatasolla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti